Tyhjän huoneen tyttö
Normaali päivä. Peilijää peitti katujen pinnan. Tummat pilvet seilasivat halki taivaan. Ihmisten häly taivalsi kaupungissa. Ja sitten oli tyhjä huone. Ei mitään muuta, kuin iso peili huoneen perällä. Hämähäkin seitit olivat kasvaneet nurkkiin. Varjot ahnehtivat yhä enemmän tilaa lattialta.
Keskellä seisoi tyttö riiputtaen päätään. Hänen kiillottoman mustat hiuksensa reunustivat kasvojen korkeita poskipäitä ja vahvoja leukaperiä. Suloisesti kaartuva nenä punoitti, kuin sisällä olisi ollut kylmä. Kalvakka iho hohti valkeana ikkunan päästämässä valossa. Tytön kaunis olemus rojahti polvilleen. Paljaat jalat pilkottivat mekon helman alta. Tytön keho oli kiedottu pohjattoman mustaan mekkoon. Kangas oli ohutta. Karkeaa. Toinen olkaimista tipahti olalle. Tytön suuret silmät hehkuivat elottomina harmaina tyhjiöinä. Tummat ripset korostivat silmien väsynyttä katsetta.
Tyttö ojensi kätensä peiliä kohti. Hento kosketus peilin pintaan järkytti huoneen rauhaa. Tytön käsi upposi peiliin. Se hohti silmiä häikäisevää valoa. Kun tyttö veti kätensä pois peilistä, hänen kädessään oli miekka. Miekka kaartui upeasti. Sen pelkistetty kauneus sai lumoutumaan. Tyttö piteli hetken aikaa miekkaa käsissään mykistyneenä. Huone odotti hiljaisena hänen seuraavaa liikettään.
Tyttö viilsi itseään. Kipu, joka siitä tuli oli tuttua. Silti se oli jostain muualta. Kun toisesta maailmasta. Entisestä elämästä. Hän kosketti sormellaan viiltokohtaa. Verta. “Kaunista.” Tyttö tunsi elämän muistutuksen. “Minä elän, jos tosiaan vuodan verta.” Hänen sormiinsa tarttui punaista, kosteaa, ilmiselvää verta. Sormensa tyttö vei huulilleen. Verenpunaisiksi tulleet huulet hymyilivät alistuneina. “Tehtäväni. Rakas vanha tehtäväni.” Hän nousi seisomaan ja katsoi pölyn ympäröimää huonettaan. Silmät tuikehtivat punaisina, kuin ruusun terälehdet, kuin verinen kuolema. Kahleet oli rikottu hetkeksi. Oli tehtävän aika.
***
Tämä oli sitten vähän vanhempi kirjoitelmani, mutta edelleen tosi toimiva.
Kiitos, jos luit
❤♥❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti