En minä tiedä, mitä oikein olen kirjoittamassa. En jaksaisi kirjoittaa, mutta samalla tekisi aivan hirveän kovasti mieli kirjoittaa. En ole hyvä kirjoittamaan tekstiä, jossa ei ole tarinaa, mutta haluaisin silti puhua. Puhua, puhua ja puhua. On olemassa henkilöitä, joille voisin kertoa kaikki ajatukseni aiheeseen liittyen. Selkeyttää omia mielikuvia muullakin tavalla, kuin kirjoittamalla blogipostauksen jonka näkee ehkä vain muutama ihminen. Tiedän ajatuksenvirran olevan sekavaa, enkä siksi yritäkään opastaa tai kertoa kenellekään mitään. Loppujenlopuksi kirjoitan siis itselleni. Saatte lukea tai olla lukematta.
Yritän pitää tekstini jossain tietyssä aiheessa ja muistaa sen:
Miksi hahmot ovat niin tärkeitä? Miksi ne ovat niin tärkeitä minulle tarinoissa?
Hahmoihinhan tarinat perustuvat. Heidän tekoihinsa ja ajatuksiinsa. Ne hahmot tekevät tarinasta tarinan. Ainutlaatuisen tarinan. En tiedä miten muut kirjoittajat ajattelevat tarinoiden kirjoittamisesta. Ajattelevatko he ensin mahtavan juonen ja maailman, sitten sen jälkeen ripottelevat hahmot sopiviin rooleihinsa? Vai luovatko he hahmot, tutustuvat piirtämällä ja ajattelemalla kohtauksia mielessään: Miten tämä hahmo tekisi? Miten hahmon luonne vaikuttaa hänen päätöksiinsä ja lopulta tarinan kulkuun?
Toisinaan voi huomata kirjojen olevan täynnä yllätyksiä, mutta joskus yllätykset ovatkin tylsän yksinkertaisia. Se ensimmäinen asia, mikä mieleen on pujahtanut, kirjoitettiin paperille ajattelematta lainkaan, että juuri sillä tavalla lukijakin päätteli sen menevän. Todelliset yllätykset ovat niitä joita ei osattu odottaa. Sitten on tietenkin sekin yllätystyyppi, että yksi hahmo todellakin kuoli, että lukija ei osannut odottaa kirjailijan uskaltavan tappaa hahmoa. Olen salaa monesti toivonut, ettei jokin asia tapahtuisi, vaikka kirjailijalta se olisi parhain veto tarinan juonenkäänteen kannalta.
Eli hahmoissa on se jutun juju. Ilman hyviä hahmoja ei luultavasti ole hyvää tarinaakaan. Toinen merkitsevä asia minulle on hahmojen luominen. Se suunnittelu ja hahmojen kanssa kasvaminen. Siinä ikään kuin syntyy tunneside luomaansa hahmoon. Tämän ymmärtävät parhaiten toiset kirjailijasielut näin oletetusti. Itse rakastan ulkonäön suunnittelua, sitä miltä hahmo näyttää. Olen joskus kirjoittanut liiankin kuvailevaa tekstiä. Kuvaillut kuinka kullanvaaleat hiukset liehuvat tuulessa ja metsän vihreät silmät tuikkivat odotusta täynnä. Hitaasti hymy nousee ja katse kohtaa enkelitytön. Että näin...
Mutta tarinoissa kiehtovinta on se, että voit luoda ihan mitä vain. Ja koska omasta mielestäni maailma on melkein tylsä paikka, melkein iloinen, melkein ruma, yritän tehdä tarinan maailmasta täydellisen epätäydellisen. Tai siis en tiedä mitä yritän tehdä... Yritän jotain.
Kirjoitan ystävyydestä, koska tiedän miltä se tuntuu. Kirjoitan trategiasta, koska osaan kuvitella sen. Kirjoitan rakkaudesta, että voisin ymmärtää puoliakaan siitä. Mielikuvituksella täytän kaiken yhdeksi kokonaisuudeksi.
Haluan tehdä hahmoistani erilaisia, tavallaan eri puolia minusta, mutta kärjistettyinä... Ja siis pointtina tässä on se, että voin luoda hahmoista ihan mitä vain. Ei ole sääntöjä. Siksi kai miellyn hahmojen suunnitteluun, vaikka kaikki eivät pääse kirjoitetuiksi.
Tuota jos heräsi ajatuksia niin saa laittaa kommenttia, mutta ei ole pakko. Anteeksi kun tuli vähän erilainen postaus.
Kiitos, kun luit
💗💝💗
